Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Marimekon pelastajan lapsuus Saarijärvellä oli köyhyyden sävyttämä

Hautakivien kertomaa

Juttusarjassa vieraillaan Saarijärven hautausmailla.

Marimekon maineikkaan johtajan Kirsti Paakkasen hautakivessä Saarijärven Kolkanlahden hautausmaalla on eräs mielenkiintoinen yksityiskohta. Vainajan nimen kohdalle on kaiverrettu hänen nimikirjoituksensa, mikä ei ole kovin yleistä.

Paakkasen hauta sijaitsee hautausmaan portille vievän soratien viereisellä hautalohkolla hänen vanhempiensa Vihtori ja Helmi Poikosen haudan vieressä. Haudalla on musta pystykivi, jonka yläreunaan on kiinnitetty kultainen risti.

Kirsti Paakkasen nousu lapsuuden vaikeista oloista suomalaisen talouselämän huipulle on poikkeuksellinen. Hän syntyi Saarijärven Lannevedellä vaatimattomassa lapsuudenkodissaan Tuumalassa 12. helmikuuta 1929.

Paakkasen lapsuutta Saarijärvellä korostetaan usein köyhyyden sävyttämänä, mutta hän otti siellä myös ensiaskeleet koulu- ja työuralleen. Hän kävi Saarijärvellä kansakoulua ja oli teini-iässä myymäläapulaisena Osuusliike Paavonseudussa.

Kun Kirsti lähti 16-vuotiaana Saarijärveltä oppikouluun Helsinkiin, hänen omaisuutensa mahtui yhteen pahvilaatikkoon. Lisävaroja hän hankki tekemällä töitä koulunkäynnin ohessa.

Helsingissä Kirsti myös tapasi suuren rakkautensa Jorma Paakkasen, jonka kanssa hän meni naimisiin Saarijärven kirkossa vuonna 1952. Parin onnellista avioelämää varjosti lapsettomuus, joka johtui Kirstin virheellisesti hoidetusta vatsakalvontulehduksesta.

Paakkanen palautti Marimekon juurilleen persoonallisista tekstiilikuoseistaan tunnetuksi yhtiöksi.

Lopulta Paakkaset päättivät erota, sillä Kirsti halusi suoda Jormalle mahdollisuuden vanhemmuuteen ja perhe-elämään. Avioero tuli voimaan vuonna 1964.

Eron jälkeen Kirsti Paakkanen keskittyi uraansa liikenaisena. Työskenneltyään joitakin vuosia mainostoimisto Kunnaksessa hän perusti vuonna 1969 oman mainostoimiston, naisten tuotteille suunnatun Womenan. Alkuvaikeuksien jälkeen yhtiöstä tuli varsin menestyksekäs.

Paakkanen johti Womenaa 20 vuotta ja lanseerasi tuona aikana monia tunnettuja tuotemerkkejä, kuten Erittäin Hieno Suomalainen -shampoon. Kun hän myi Womenan eteenpäin, sen liikevaihto oli noussut jo 40 miljoonaan markkaan.

1990-luvun alkaessa Paakkanen vetäytyi liike-elämästä huvilalleen Ranskan Rivieralle. Jo vuonna 1991 hän kuitenkin teki paluun ja osti designyritys Marimekon. Lama oli ajanut monialakonserni Amerin omistaman perinteikkään yrityksen vakaviin talousvaikeuksiin.

Kaupan riskit olivat ilmeiset, ja Paakkasen lähtötilanne kriisiyhtiön uutena johtajana oli vaikea. Hän kuitenkin uskoi voivansa johtaa yhtiön uuteen menestykseen.

Paakkanen palautti Marimekon juurilleen persoonallisista tekstiilikuoseistaan tunnetuksi yhtiöksi. Hän toi kuuluisan Unikko-kuosin uudistettuna markkinoille, aloitti Marimekon suositut vuosittaiset muotinäytökset ja vei yrityksensä pörssiin vuonna 1999.

Marimekon talous lähti uudistusten myötä nousuun. Siitä tuli yksi Suomen merkittävimmistä pörssiyhtiöistä, joka menestyi kansainvälisilläkin markkinoilla.

Menestyksen myötä myös yrityksen johtohahmo ja hänen persoonallinen tyylinsä tulivat suomalaisille tutuiksi. Toimitusjohtajan paikalta Paakkanen väistyi vasta 78-vuotiaana, kun hän vuonna 2007 myi osuutensa Marimekosta.

Paakkanen sai elämäntyöstään paljon arvostusta. Yrittäjäneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1999, ja myöhemmin hänet nimitettiin taiteen ja kauppatieteen kunniatohtoriksi. Eläkepäiviään Paakkanen vietti enimmäkseen kotonaan Espoossa, mutta myös Rivieran huvilallaan sekä kesäasunnollaan lapsuusmaisemissaan Lannevedellä.

Kirsti Paakkanen kuoli 92-vuotiaana marraskuussa 2021, ja hänet siunattiin tammikuussa 2022 Helsingin Hietaniemen kappelissa. Viimeisen leposijansa hän sai synnyinpaikkakunnaltaan.

Lähteet:Verkkoartikkelit is.fi 22.1.2022, 31.1.2022 ja 13.11.2021 sekä eeva.fi 11.10.2024.Elämäkerta ”Suurin niistä on rakkaus – Kirsti Paakkasen tarina” (Ulla Maija Paavilainen, 2020).